Pelin tiedot
Packshot - Medal of Honor Airborne™

Medal of Honor Airborne™ , Xbox 360™

Medal of Honor Airborne™ jatkaa kunniakkaasti vuonna 1999 voittokulkunsa aloittaneen Medal of Honor -pelisarjan perinteitä. Airborne on sarjan ensimmäinen kolmannen sukupolven alustoille julkaistava peli. Se noudattaa edeltäjiensä tavoin historiallista tarkkuutta. Se esittelee toisen maailmansodan räiskintäpeligenreen täysin uudenlaisen tavan pelata. Pelaajan tehtävänä on astua Boyd Traversin, 82. maahanlaskudivisioonan sotilaan saappaisiin ja taistella tiensä läpi Euroopan taistelukenttien. Tapahtumat etenevät Sisilian kivikkoisesta alusta lopulliseen voittoon Saksassa. Poikkeuksellisesti jokainen tehtävä alkaa vihollisen selustassa intensiivisellä, pelaajan hallitsemalla laskuvarjohypyllä. Hän voi tarkastella taistelun etenemistä jo ilmasta ja vaikuttaa laskeutumispaikkaansa, jolla on suuri merkitys tehtävän onnistumisen kannalta. Kun jalat viimein koskettavat maata, on aika herkistää vaistot ja ottaa maaston suomat edut käyttöön. Pelaajan käytössä on laaja valikoima aitoja, muokattavia toisen maailmansodan aseita. Jokainen niistää käyttäytyy historiallisen esimerkkinsä mukaisesti. Medal of Honor Airbornen kehitysryhmä vastaa siitä, että yhdysvaltalaisen Congressional Medal of Honor -kunniamerkin edustamat arvot näkyvät myös pelissä. Tuottajat käyttivät apunaan lukuisia aikalaislausuntoja, jotta lopputulos on mahdollisimman paljon aikakautta ja autenttisia taistelutilanteita muistuttava.

Lajityyppi: Toiminta
Kehittäjä: EA Los Angeles
Alusta/Julkaisupäivä:
PC DVD - Myynnissä
Xbox 360™ - Myynnissä
PlayStation®3 - Myynnissä
Virallinen kotisivu
 
Kuvat
 
Viimeisimmät uutiset

8.10.2007

Airbornen PC-version päivitys ilmestyi

Medal of Honor Airbornen PC-versioon ilmestyi 1.1 -päivitys, joka korjaa muun muassa...

18.9.2007

Suomalainen Medal of Honor -nettiyhteisö avattu

medalofhonor.fi -sivusto on avattu. Se tarjoaa pelisarjan faneille muun muassa mahdollisuuden...

22.5.2007

Medal of Honor mullistaa sotaräiskinnät

Medal of Honor Airborne kumoaa mielikuvia toiseen maailmansotaan sijoittuvista räiskintäpeleistä...

 
Tilaa RSS-uutiset
 
Viimeisimmät latauskohteet

11.3.2008

Lataa heti!Katso

Medal of Honor Airborne päivitys 1.3

Tämä massiivinen päivitys Medal of Honor Airborneen lisää peliin kaksi uutta karttaa,...

(1GB)

18.12.2007

Lataa heti!Katso

Medal of Honor Airborne -päivitystiedosto 1.2

Hulppean kokoinen päivitystiedosto korjaa ison liudan virheitä, ongelmia, bugeja...

(1,3GB)

Muut ladattavat
 
Aiheeseen liittyvät pelit
Crysis

Crysis

Crysis™ on sci-fi-maailmaan sijoittuva seuraavan sukupolven räiskintäpeli. Palkintoja...

PC DVD

Medal of Honor Mobile (Mobiili)

Medal of Honor Mobile (Mobiili)

Kaikkien aikojen eniten myynyt toiseen maailmansotaan sijoittuva räiskintäpelisarja...

Mobiili

 
Liity mukaan!

Olemme kehittäneet käyttäjätilisi hallintamahdollisuuksia. Jos olet jo päivittänyt käyttäjätilisi tai haluat niin tehdä, klikkaa "Käyttäjätili" -painiketta. Jos olet uusi käyttäjä, klikkaa "Rekisteröidy" -painiketta rekisteröityäksesi käyttäjäksi.

Hae peli
 
Äänestys

Mikä on EA:n paras pelisarja?








 
Promotion Banner
 
Promotion Banner
 
Promotion Banner